30.9.1999

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi A:ta, B:tä ja C:tä vastaan ajamassaan syytteessä, että A, B ja C olivat toimineet Helsingissä Metsäkeskus Tapiossa (entiseltä nimeltään Keskusmetsälautakunta Tapio, jäljempänä metsäkeskus), A hallinto-osaston osastopäällikkönä ja B sekä C johtajina. Keskusmetsälautakunnista ja metsälautakunnista annetun lain (139/1987) ja metsäkeskuksista ja metsälautakunnista annetun lain (265/1991) säännösten mukaan metsäkeskuksen lakimääräisenä tehtävänä oli yksityismetsätalouden edistämistä ja yksityismetsätaloutta koskevien lakien noudattamisen valvontaa koskevat tehtävät. Johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt toimivat muun muassa varojen käytössä virkamiehen vastuulla.

Syyttäjä vaati vastaajille rangaistusta, koska vastaajat olivat

1 A 5.4.1991 - 1.10.1993 toimiessaan samanaikaisesti hallituksessa T-T Oy:ssä, joka harjoitti metsänviljelytaimien ja koristetaimien tuotantoa, osallistunut metsäkeskuksen varojen lainaamiseen sanotulle yhtiölle, lainojen ollessa vuonna 1991 kahdella velkakirjalla 3 miljoonaa markkaa, vuonna 1992 kuudella velkakirjalla 9,5 miljoonaa markkaa ja vuonna 1993 11 velkakirjalla 24 miljoonaa markkaa.

A oli osallistunut T-T Oy:n puolesta velkakirjojen allekirjoittamiseen. A:n alaiset toimihenkilöt olivat luovuttaneet lainavarat metsäkeskuksesta. Asemansa ja toimintansa perusteella A:n oli täytynyt ymmärtää, ettei lainojen antamisesta ollut tehty metsäkeskuksen työjärjestysten edellyttämiä päätöksiä ja ettei päätöksenteko puheena olevan suuruusluokan lainanannosta kuulunut hänen tehtäviinsä hallinto-osaston osastopäällikkönä. Siten A oli tällä menettelyllään tahallaan rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

2 A ja B yhdessä 14.2.1991 panttaussitoumuksin antaneet pankki X Oy:lle Keskusmetsälautakunta Tapion Iitin kunnan Niinimäen kylässä omistamaan Suokanta-nimiseen tilaan RN:o 4:219 14.4.1981 kiinnitetyt kolme yhteensä 1 500 000 markan määräistä haltijavelkakirjaa vakuudeksi kaikista sitoumuksista, joita T-T Oy:llä oli tai vastedes tulisi olemaan. Panttausasiaa ei ollut käsitelty Keskusmetsälautakunta Tapion johtokunnan kokouksessa, vaikka metsälautakunnan voimassa olleen työjärjestyksen mukaan kiinteän omaisuuden kiinnittämisestä päätti johtokunta ja vaikka vakuuksien määrällinen suuruus olisi sitä muutoinkin edellyttänyt.

A:n ja B:n olisi tullut havaita panttausmenettelyn ylittävän heidän toimivaltansa.

3 B 5.4.1991 - 31.1.1993 metsäkeskuksen johtajana, jonka tehtävänä oli ollut johtaa ja valvoa metsäkeskuksen toimintaa ja vastata siitä, että metsäkeskus toimi taloudellisesti, tietoisena edellä kohdassa 1 kerrottujen lainojen annosta, laiminlyönyt huolehtia siitä, ettei metsäkeskuksesta anneta lainoja toimivalta ylittäen. B:n menettely oli ollut edellytyksenä A:n samassa kohdassa kerrotun menettelyn jatkumiselle.

4 A ja B 10.4.1991 yhdessä metsäkeskuksen nimissä sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen Y:n Säästöpankille kaikesta siitä, mitä pankki joutui suorittamaan L-T Oy:n noin 2 100 000 markan suuruista valuuttalainaa koskevan takaussitoumuksen perusteella. A:n ja B:n olisi pitänyt havaita, ottaen huomioon voimassa olleen työjärjestyksen säännökset ja lainan suuruuden, että he näin menetellessään ylittäisivät toimivaltansa.

A ja B olivat kohdissa 2 ja 4 selostetulla menettelyllään huolimattomuudesta tai varomattomuudesta rikkoneet ja B lisäksi 3 kohdassa selostetulla menettelyllä jättänyt täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

5 C 3.3. - 1.10.1993 metsäkeskuksen johtajana, jonka tehtävänä oli ollut johtaa ja valvoa metsäkeskuksen toimintaa ja vastata siitä, että metsäkeskus toimi taloudellisesti, tietoisena metsäkeskuksen määrältään suurista saatavista, laiminlyönyt huolehtia siitä, ettei metsäkeskuksesta annettu lainoja toimivalta ylittäen.

Menettelyllään C oli huolimattomuudesta tai varomattomuudesta jättänyt täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

Ottaen huomioon A:n, B:n ja C:n menettelyn haitallisuuden ja vahingollisuuden, ei sitä voinut kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisenä.

Syytteen perusteeksi syyttäjä kertoi vielä, että B:n johtajakaudella 31.1.1993 mennessä lainaa oli annettu 11 velkakirjalla yhteensä 16 miljoonaa markkaa ja C:n johtajakaudella kahdeksalla velkakirjalla yhteensä 20,5 miljoonaa markkaa. C:n tullessa johtajaksi 1.2.1993 oli lainasaldo ollut viisi miljoonaa markkaa.

T-T Oy oli maksanut vuonna 1991 annetun lainan takaisin kesällä 1991. Vuonna 1992 lainasaldo oli ollut korkeimmillaan toukokuun lopussa 7,5 miljoonaa markkaa. Marraskuun lopussa 1992 saldo oli ollut kolme miljoonaa markkaa. T-T Oy ei ollut kyennyt maksamaan kaikkia lainoja takaisin vuonna 1992. Toukokuussa 1993 lainasaldo oli ollut suurimmillaan 10,5 miljoonaa markkaa. Erääntyneiden lainojen pääomaa oli ollut vielä 18.11.1994 maksamatta yhdeksän miljoonaa markkaa. Lainojen korkoja oli ollut maksamatta noin miljoonan markan edestä. Metsäkeskuksella oli ollut lisäksi erääntyneitä vuokra- ja hallintopalvelusaatavia T-T Oy:ltä niin, että metsäkeskuksen saatavat T-T Oy:ltä olivat olleet yhteensä vajaat 11 miljoonaa markkaa. Lainat olivat olleet vakuudettomia, riskialttiita ja niiden antamiseen tarvittavat varat metsäkeskus oli hankkinut osin lainaamalla.

Metsäkeskuksen vuoden 1992 tilinpäätöksestä oli käynyt ilmi, että metsäkeskuksella oli ollut 1,5 miljoonan markan saaminen T-T Oy:ltä. Yhtiön velat olivat olleet vuoden 1992 tilinpäätöksen mukaan 52,1 miljoonaa markkaa.

Keskusmetsälautakunnista ja metsälautakunnista annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan sanottujen yhteisöjen johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt toimivat lautakunnalle annetuissa lainvalvontatehtävissä, metsänparannuslain toimeenpanossa sekä varojen käytössä virkamiehen vastuulla. Vastaava säännös oli 1.3.1991 voimaan tulleessa metsäkeskuksista ja metsälautakunnista annetussa laissa. Lain 9 §:n mukaan metsäkeskuksen ja metsälautakunnan johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt toimivat metsäkeskukselle ja metsälautakunnalle annetuissa lainvalvontatehtävissä, metsänparannuslain toimeenpanossa ja muissa 2 momentissa mainittujen lakien mukaisissa hallintotehtävissä sekä varojen käytössä virkamiehen vastuulla.

Erityislainsäädännöllä virkavastuu keskusmetsälautakunnissa, metsäkeskuksessa ja metsälautakunnissa oli määritelty laajemmaksi kuin mitä se olisi ollut pelkästään vuoden 1990 alusta voimaan tulleen rikoslain 2 luvun 12 §:n perusteella.

Valtionapuvarojen käytön valvonta ei perustunut siihen, että valtionapuvaroja käytettäisiin kaikissa valtionapuja saavissa yhteisöissä virkavastuulla. Siten ei ollut perusteita määritellä kysymyksessä olevan virkavastuun laajuutta sillä perusteella, oliko kysymyksessä valtionapuvarojen vai muiden varojen käyttö, vaikkakin puheena olevia yhteisöjä koskevissa säännöksissä oli kiinnitetty huomiota pääasiassa valtionapuvarojen hoitoon ja valvontaan.

Tämän vuoksi Keskusmetsälautakunta Tapion ja sittemmin metsäkeskuksen johtokunnan jäsenien ja toimihenkilöiden rikosoikeudellinen virkavastuu oli ulottunut edellä selostettuun varojen käyttöön, johon he olivat sanotuissa yhteisöissä osallistuneet.

Asianomistajan vaatimukset

Metsäkeskus yhtyi syytteeseen vaatien kuitenkin A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta kaikkien syytteessä yksilöityjen tekojen osalta rikoslain 40 luvun 10 §:n perusteella tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Metsäkeskus vaati A:n ja B:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan sille vahingonkorvauksena rikoksella aiheutetun vahingon määrä yhdeksän miljoonaa markkaa 16 prosentin korkoineen 12.5.1995 alkaen ja C:n velvoittamista yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa osallistumaan vahingon korvaamiseen viidellä miljoonalla markalla korkoineen.

Vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Vastaajat kiistivät syyttäjän ja asianomistajan rangaistusvaatimukset ja vahingonkorvausvaatimuksen. Vastaajat selittivät, että metsäkeskuksen toiminta jakaantui tilinpidossa ja käytännön toiminnassa selkeästi toisistaan eroteltuihin niin sanottuun varsinaiseen toimintaan eli lakimääräiseen toimintaan ja tuotantotoimintaan eli lain sallimaan elinkeinotoimintaan. Metsäkeskuksen tuotantotoiminnan rahoitus oli tapahtunut yksinomaan omilla varoilla ja tuloilla eikä siihen ollut käytetty valtion varoja lainkaan.

Kaikki metsäkeskuksen varojen käyttö ei tapahtunut virkavastuulla eikä ollut valtion määrättävissä. Kun syytteessä kerrottuihin toimintoihin ei ollut käytetty valtion varoja ei vastaajien menettely näiden varojen käytön osalta ollut kuulunut virkavastuun piiriin.

C selitti, että metsäkeskuksen työjärjestyksen ja vakiintuneiden työtapojen kautta oli muotoutunut sellainen käytäntö, että johtokunta jopa aktiivisesti oli itse pyrkinyt pääsemään käytännön johtamistehtävistä irti suuntautuen metsäpolitiikan yleislinjauksiin. Näin ollen oli ollut luonnollista, että metsäkeskuksen toimivalle johdolle oli langennut nyt asiassa käsiteltävien tehtävien hoito. Yhtä luonnollista oli ollut se, että taimituotannon rahoituksen hoitanut hallinto-osasto oli jatkanut yhtiöittämisen jälkeen samojen tehtävien hoitamista aikaisemman käytännön mukaan. C:llä ei ollut ollut tiedossa, että metsäkeskuksesta olisi annettu lainoja toimivalta ylittäen, minkä vuoksi hänellä ei ollut ollut myöskään syytä epäillä tällaista tapahtuneen. Sen vuoksi hän ei ollut voinut siihen puuttua. Kaiken kaikkiaan asiassa oli hyvin tulkinnanvaraista, oliko toimivaltaa ylipäänsä ylitetty.

A esitti, että metsäkeskuksen työjärjestykset oli kirjoitettu siten, että johtajalla oli ollut yleistoimivalta. Työjärjestyksessä oli lueteltu tyhjentävästi ne asiat, jotka tuli käsitellä ja päättää johtokunnan kokouksessa. Muissa asioissa ratkaisuvalta oli annettu johtajille. Johtokunnan linjana oli ollut käsitellä tiettyjä asioita kokonaisuutena ja tehdä niistä lähinnä periaateratkaisuja, joiden jälkeen yksityiskohtaisempien ja käytännön tason ratkaisujen teko oli annettu tai suorastaan ymmärrettiinkin kuuluvan toimihenkilötasolle. Muun muassa L-T Oy:n uudelleenjärjestelyjä koskeneessa asiassa oli johtokunta tehnyt tällaisen päätöksen 15.1.1991. A ei ollut toiminut vastoin työjärjestystä.

B esitti, ettei valvontatilintarkastaja tai kukaan taloushallinnon tai valvontaorganisaation piirissä toiminut henkilö ollut kertonut hänelle hänen johtajakautenaan siitä, että kausirahoitusta olisi annettu perusteettomasti metsäkeskuksen edut vaarantaen ja että sitä olisi maksamatta takaisin. B ei ollut tiennyt kerrotuista yksittäisistä lainanannoista ja niiden määristä tai siitä, että esimerkiksi vuoden 1992 kausirahoitusta olisi jäänyt maksamatta takaisin. Näin ollen hän ei ollut voinut syyllistyä laiminlyöntiin syyttäjän kuvaamalla tavalla.

Käräjäoikeuden tuomio 18.7.1995

Käräjäoikeus katsoi asiassa esitetyn todistelun perusteella näytetyksi, että metsäkeskuksen tuotantotoiminnan rahoitus oli tapahtunut sen omilla varoilla ja tuloilla eikä toimintaan ollut käytetty valtionapuvaroja. Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi, että varojen käyttöön liittyvä virkavastuu tarkoitti vain valtionapuvarojen käyttöä. Vastaajat eivät siten olleet syytteessä mainittuja oikeustoimia tehdessään toimineet virkamiehinä eivätkä virkamiehen vastuulla. Käräjäoikeus hylkäsi esitetyt rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset.

Syyttäjä ja metsäkeskus valittivat tuomiosta hovioikeuteen toistaen siellä käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset. A, B ja C vastasivat valituksiin.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.8.1997

Hovioikeus katsoi tuomiossa esitetyillä perusteilla, että keskusmetsälautakunnista ja metsälautakunnista sekä metsäkeskuksesta ja metsälautakunnista annetuissa laeissa säädetty johtokunnan jäsenen ja toimihenkilön virkavastuu varojen käytössä koski kaikkien metsäkeskuksen varojen käyttöä. Hovioikeus katsoi A:n, B:n ja C:n syyllistyneen syytteessä kuvattuihin tekoihin.

Korvausvelvollisuus

Hovioikeus katsoi metsäkeskuksen johtokunnan jäseninä syytteessä tarkoitettuna aikana toimineiden, käräjäoikeudessa kuultavana olleen ES:n ja todistajana kuullun N:n kertomusten sekä metsäkeskuksen johtokunnan kokouksia koskevan kirjallisen aineiston perusteella selvitetyksi, että metsäkeskuksen johtokunnalla ei ollut syytteessä tarkoitettujen luottojen ja vakuuksien antamisaikaan tietoa niistä. Huomioon ottaen mainittujen luottojen ja vakuuksien suuri taloudellinen merkitys ilmeistä oli, että niiden osalta ilmenneisiin toimivallan ylityksiin olisi johtokunnassa puututtu, jos johtokunnan jäsenet olisivat saaneet tiedon niistä. Mikäli A, B ja C olisivat toimineet metsäkeskuksen työjärjestysten toimivaltamääräysten mukaisesti ja saattaneet T-T Oy:n rahoitusongelmat ajoissa metsäkeskuksen johtokunnan tietoon, muun muassa yhtiön saneeraustoimet olisi voitu aloittaa jo vuonna 1992. Todennäköistä myös oli, että jos metsäkeskukselle aiheutuneet riskit olisivat tulleet aikaisemmin johtokunnan jäsenten tietoon, tappioita aiheuttaneisiin koristetaimi-investointeihin ei olisi ryhdytty, vakuudetonta rahoitusta ei olisi ainakaan samassa laajuudessa myönnetty T-T Oy:lle eikä syytteessä tarkoitettujen panttauksen ja takauksen antaminen olisi tullut kysymykseen.

A, B ja C olivat edellä kerrotulla vakuudettomalla luotonannolla, joka oli A:n ja B:n menettelyn johdosta voinut jatkua B:n johtajakauden päätyttyäkin C:n aikana, aiheuttaneet metsäkeskukselle, jolta oli jäänyt ilman toimivaltaa ja siten rikollisella teolla annettuja luottoja takaisin saamatta 9 000 000 markkaa, ainakin saman suuruisen vahingon. Metsäkeskukselle aiheutunut vahinko oli suuri. Sen täysimääräinen korvaaminen ei ollut kohtuullista huomioon ottaen A:n, B:n ja C:n taloudellisen aseman yksityisinä henkilöinä sekä vahingonkärsineen metsäkeskuksen tarpeet valtionapua saavana ja elinkeinotoimintaa harjoittavana, huomattavaa varallisuutta omaavana yhdistyksenä. A:n ja B:n tekojen laatu ja pitkäaikainen velvollisuuksien vastainen menettely, heidän korkea asemansa metsäkeskuksessa ja ammattiinsa sekä koulutukseensa liittyvä tieto ja taito huomioon ottaen kohtuullisena korvauksena oli pidettävä 3 000 000 markkaa, minkä määrän he olivat velvolliset yhteisvastuullisesti korvaamaan. C, jonka viaksi jäävä tuottamus oli A:n ja B:n menettelyn moitittavuutta vähäisempi, oli velvollinen yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa osallistumaan sanotun 3 000 000 markan vahingonkorvauksen suorittamiseen 1 000 000 markan osalta.

Tuomiolauselma

Näillä perusteilla hovioikeus tuomitsi A:n syytekohdissa 1, 2 ja 4 kuvatuista virkavelvollisuuden rikkomisista yhteiseen 60 päiväsakon rangaistukseen, B:n syytekohdissa 2 ja 4 kuvatuista virkavelvollisuuden rikkomisista ja kohdassa 3 kuvatusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakon rangaistukseen ja C:n syytekohdassa 5 kuvatusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 20 päiväsakon rangaistukseen. A ja B velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan metsäkeskukselle korvaukseksi rikoksella aiheutetusta vahingosta 3 000 000 markkaa ja sille korkoa vaatimuksen mukaisesti. C:n oli yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa osallistuttava mainitun vahingonkorvauksen suorittamiseen 1 000 000 markan osalta viivästyskorkoineen.

Esittelijän, viskaali Leinosen mietinnössä, jonka sijaisjäsen, viskaali Lattunen hyväksyi, katsottiin hovioikeuden tuomiosta poiketen mietinnössä tarkemmin lausutuilla perusteilla, että metsäkeskusta koskevan lainsäädännön esitöistä oli kokonaisuutena pääteltävissä lain säännöksillä halutun painottaa lainvalvontatehtävien lisäksi nimenomaan toimihenkilön vastuuta valtiolta saatujen varojen hoidossa ja käytössä. Valtiolta saatujen varojen käyttöön rajattu virkavastuu oli myös sopusoinnussa metsäkeskuksia ja metsälautakuntia koskevan kokonaissääntelyn kanssa. Koska tekohetkellä voimassa olleet virkavastuusäännökset olivat olleet tuomiossa tarkemmin kuvatuin tavoin tulkinnanvaraisia ja kysymys oli erityisen rikosoikeudellisen vastuun perustavista säännöksistä, joita oli epäselvässä tilanteessa tulkittava syytetyn eduksi, ratkaisevaa merkitystä ei ollut myöskään sillä, että puheena olevaa virkavastuukysymystä oli myöhemmin selvennetty syytteessä tarkoitettuun suuntaan metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta 18.12.1995 annetussa, 1.3.1996 voimaan tulleessa laissa (1474/1995), jolla oli kumottu metsäkeskuksista ja metsälautakunnista annettu laki (265/1991).

Mietinnössä katsottiin, että A, B ja C eivät olleet syytteessä tarkoitetun menettelyn osalta toimineet virkavastuulla, minkä vuoksi heihin virkavelvollisuuden rikkomisista ja tuottamuksellisista virkavelvollisuuden rikkomisista kohdistetut syytteet hylättiin.

Korvausvelvollisuuden osalta mietinnössä viitattiin seuraaviin, mietinnössä toisessa yhteydessä kerrottuihin seikkoihin.

Keskusmetsälautakuntien ja metsälautakuntien muun toimintansa ohessa harjoittamaa metsäpuiden taimien tuotantoa oli alettu 1980-luvulla pitää lautakuntien viranomaistehtävien vuoksi niille sopimattomana. Myös toimintaan liittyvän taloudellisen riskin ja lautakuntien rajallisten rahoituksensaantimahdollisuuksien oli katsottu puoltavan taimituotannon erottamista lautakuntien muusta toiminnasta. Maa- ja metsätalousministeriön asettama metsälautakuntien taimituotannon organisaatiotyöryhmä oli ehdottanut, että mainittu erottaminen olisi toteutettu siirtämällä taimituotanto alueellisiin yhtiöihin, joihin Keskusmetsälautakunta Tapio ja metsälautakunnat olisivat tulleet osakkaiksi. Ehdotuksen mukaisesti oli vuonna 1989 perustettu T-T Oy, johon Keskusmetsälautakunta Tapion ja eräiden metsälautakuntien harjoittama taimituotanto oli siirretty. Yhtiöittämisessä oli pääosin noudatettu ministeriön asettamien kahden työryhmän ehdotuksia. Tämän mukaisesti Keskusmetsälautakunta Tapio yhtiön perustajaosakkaana ja eräät metsälautakunnat olivat 26.10.1989 alustavasti sopineet, että yhtiön osakepääoma korotetaan 15 000 markasta 35 000 000 markkaan maksullisessa uusmerkinnässä. Merkinnät oli maksettu pääosin sijoittamalla yhtiöön apporttiomaisuudeksi merkitsijöiden taimivarastot. Taimitarhojen maa-alueet ja rakennukset oli vuokrattu yhtiölle, koneet ja muut kalusto oli myyty sille. Samalla tavoin oli toteutettu 11.9.1991 ja 12.8.1992 rekisteröidyt osakepääoman korotukset.

Edellä kuvattujen omaisuusjärjestelyjen vuoksi T-T Oy ei ollut saanut riittävää käyttöpääomaa. Yhtiöllä ei myöskään ollut ollut kylliksi vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta, koska taimentuotannossa tarvittava kiinteä omaisuus oli yhtiötä perustettaessa jäänyt pääosin osakkaille, jotka olivat vuokranneet sitä yhtiölle. Yhtiö oli ensimmäisenä toimintavuotenaan pantannut käyttö- ja vaihto-omaisuutensa yrityskiinnityksin. Näistä syistä johtuen yhtiö oli ollut alusta alkaen riippuvainen omistajiensa rahoituksesta. Keskusmetsälautakunta, sittemmin metsäkeskus, oli yhtiön suurimpana omistajana saanut päävastuun rahoituksesta. Sen antama rahoitus oli ollut yhtiön toiminnan jatkumiselle välttämätön.

Jo T-T Oy:tä perustettaessa oli ollut nähtävissä, että metsänviljelytaimien kysyntä tulisi laskemaan. Kysynnän lasku oli johtunut siitä, että metsiä uudistettaessa oli ryhdytty suosimaan luontaista uudistamista. Sittemmin myös vakuustalletuksista luopuminen oli vuodesta 1991 lähtien vaikuttanut taimien kysyntään sitä alentaen. Lisäksi hakkuut olivat vähentyneet 1990-luvun alussa. Näistä seikoista johtuen yhtiön toimittamien metsänviljelytaimien kappalemäärä oli laskenut muutamassa vuodessa noin 50 miljoonasta noin 30 miljoonaan. Todennäköistä siten oli, että metsäpuiden taimien tuotanto olisi joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, vaikka sitä olisi jatkettu entisellään lautakuntien puitteissa.

Sanottujen syiden johdosta T-T Oy:n toimintaa oli päätetty laajentaa koristetaimien tuotantoon, mihin yhtiöjärjestys oli antanut mahdollisuuden. Jo metsälautakuntien taimituotannon organisaatiotyöryhmän muistion liitteenä oli ollut luonnos yhtiöjärjestykseksi, jonka mukaan yhtiö saattoi ensisijaisena tehtävänään olleen metsäpuiden taimien tuottamisen, välittämisen ja myymisen lisäksi harjoittaa muun muassa koriste- ja hyötykasvien tuotantoa. Myös metsänviljelytaimien tuotannon kausiluontoisuuden vuoksi oli ollut perusteltua laajentaa yhtiön toimintaa koristetaimien tuotantoon. Yhtiötä perustettaessa koristetaimituotantoa koskevat odotukset olivat olleet korkealla ja koristetaimien maahantuonti oli lisääntynyt voimakkaasti 1980-luvun puolivälin jälkeen. Näissä oloissa oli katsottu mahdolliseksi saada sellainen osuus markkinoista, että metsänviljelytaimien kysynnän lasku voitiin peittää. Yhtiön omistajat olivat antaneet suostumuksensa toimialan laajentamiseen.

Toiminnan laajentaminen oli päätetty toteuttaa hankkimalla enemmistö koristetaimien tuotannossa tytäryhtiöineen jo toimineen Oy S Ab:n osakkeista. Näin menetellen oli saatu valmis organisaatio, koulutettu henkilöstö ja tarvittavat varastotilat sekä kauppasuhteet.

T-T Oy:n hallitus oli tehnyt tätä koskevan päätöksen vuonna 1990. Yhtiö oli ostanut noin 62 prosenttia Oy S Ab:n osakkeista. Vuosina 1991 ja 1992 T-T Oy oli vielä lisännyt omistustaan Oy S Ab:ssä.

Kuten edellä on todettu, metsänviljelytaimien tuotannossa vuosittaiset myyntitulot olivat kertyneet pääosin kesä-heinäkuussa eivätkä ne säännönmukaisesti olleet riittäneet koko tilivuoden tarpeiksi. Sen vuoksi Keskusmetsälautakunta Tapio ja metsälautakunnat olivat jo ennen taimentuotantoyhtiöiden perustamista ottaneet myös lainoja taimituotantonsa rahoittamiseksi. Metsäkeskus oli katsonut, että mainittu lyhytaikainen, määrältään pieni niin sanottu kausirahoitus oli luonteeltaan poikennut syytteessä tarkoitetusta luottojen antamisesta erilliselle, itsenäiselle T-T Oy:lle, jossa metsäkeskus oli vain vähemmistöosakkaana. Hyväksyttävä rahoitus olisi voinut tulla kysymykseen ainoastaan lyhytaikaisena ja se olisi edellyttänyt turvaavia vakuuksia sekä johtokunnan päätöstä.

Edellä selostetusta kävi ilmi, että metsäkeskus oli T-T Oy:n perustajaosakas. Tämän sekä metsäkeskuksen T-T Oy:öön tekemien taloudellisten sijoitusten johdosta A oli määrätty T-T Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi, minkä lisäksi yhtiön hallintoon oli tullut muitakin metsäkeskuksen toimihenkilöitä. T-T Oy oli lisäksi ostanut osakkuussopimuksen perusteella hallintopalvelut metsäkeskukselta, joka oli saanut niistä käyvän vastikkeen. Metsäkeskus ja sen ohjauksessa olevat metsälautakunnat olivat tulleet omistamaan yhteensä 93,71 prosenttia T-T Oy:n koko osakekannasta, metsäkeskus yksin 49,05 prosenttia.

T-T Oy oli metsäkeskuksen toteamin tavoin sinänsä erillinen, itsenäinen osakeyhtiö. Metsäkeskus ja metsälautakunnat olivat toteuttaneet kuitenkin samaa tehtävää muodostaen toiminnallisen kokonaisuuden. Metsäkeskuksella oli asemansa ja mainittujen omistussuhteiden vuoksi ollut tosiasiallinen määräämisvalta T-T Oy:öön nähden. Metsäkeskuksella oli yhtiöön tekemänsä merkittävän taloudellisen panostuksen vuoksi ollut pääosakkaana huomattava intressi T-T Oy:n taloudellisesta tuloksesta. Vaikka T-T Oy ei muodollisesti ollut ollut metsäkeskuksen tytäryhtiö, tilanne oli tosiasiallisesti ollut konsernisuhteen kaltainen. Tällaisissa olosuhteissa ei ollut pidettävä poikkeuksellisena sitä, että yhtiön pääosakas antoi yhtiölle luottoa sen toiminnan rahoittamiseksi. Tilanne ei tosiasiallisesti ollut juurikaan poikennut metsäkeskuksen ja sen tytäryhtiön Metsälehti Oy:n välisistä rahoitusolosuhteista. Maa- ja metsätalousministeriö oli vielä 17.2.1994 eräille metsälautakunnille antamassaan lausunnossa ilmoittanut, että se piti lautakuntien tiedustelemaa 10 000 000 markan suuruisen omavelkaisen takauksen antamista T-T Oy:n velkojen vakuudeksi tarkoituksenmukaisena taimituotannon häiriöttömän jatkumisen ja metsälautakuntien pääomasijoitusten turvaamisen kannalta.

Metsäkeskuksen hyväksyttävän rahoituksen perusteiksi esittämät luottojen lyhytaikaisuus ja pieni määrä olivat suhteellisia. Kuten edellä on todettu, T-T Oy ei enää vuoden 1992 lopussa ollut kyennyt maksamaan metsäkeskuksen sille lainaamia varoja takaisin, vaan velka oli jouduttu uudistamaan 1 500 000 markan osalta. Vuosien 1992 ja 1993 vaihteessa ja erityisesti vuoden 1993 aikana metsäkeskuksen T-T Oy:lle antamissa luotoissa oli ollut tilapäisen kausirahoituksen asemesta kysymys T-T Oy:n pitempiaikaiseksi muodostuneen rahoitusongelman hoitamisesta. T-T Oy:n taloudellisen tilan heikkenemiseen olivat vaikuttaneet voimakkaat investoinnit, jotka olivat pakottaneet omistajat lisäämään yhtiön rahoitusta. Metsänviljelytaimien kysynnän lasku, joka oli osaksi johtunut myös epäsuotuisista sääolosuhteista, oli vaikuttanut samoin. Devalvaatio ja markan kellutus olivat yhtiöllä olleiden valuuttaluottojen vuoksi lisänneet rahoituskustannuksia.

Keskusmetsälautakunta Tapion ja Metsäkeskus Tapion vuosina 1987 ja 1991 annetut työjärjestykset eivät olleet sisältäneet nimenomaisia toimivaltamääräyksiä syytteessä tarkoitettujen luottojen ja vakuuksien antamisen osalta. Toimivaltamääräyksiä oli sanotuilta kohdin sittemmin täsmennetty vuonna 1994 annetussa työjärjestyksessä. Tekohetkellä voimassa olleet työjärjestykset olivat sekä luottojen että vakuuksien antamisen suhteen olleet tulkinnanvaraisia. T-T Oy:n perustamisvaiheessa Keskusmetsälautakunta Tapion johtokunta ei ollut selkeästi määritellyt keskusmetsälautakunnan ja yhtiön välistä suhdetta varojen käytön ja rahoituksen osalta, vaikka keskusmetsälautakunnan varoja oli sijoitettu huomattava määrä yhtiöön. A:n kaksoisrooli yhtäältä keskusmetsälautakunnan, sittemmin metsäkeskuksen, hallinto-osaston päällikkönä ja toisaalta T-T Oy:n hallituksen puheenjohtajana oli ollut metsäkeskuksen tiedossa ja myös sen edellyttämä järjestely. Metsäkeskuksen tilivuotta 1992 koskeneesta tilinpäätöksestä oli käynyt ilmi, että metsäkeskuksen muiden saamisten määrä oli ollut yli 2 miljoonaa markkaa, johon määrään oli sisältynyt sen 1 500 000 markan suuruinen saaminen T-T Oy:ltä. Tilinpäätös oli hyväksytty 3.3.1993 pidetyssä metsäkeskuksen johtokunnan kokouksessa, vaikka tilintarkastuskertomus ja valvontatilintarkastuskertomus eivät olleet vielä valmistuneet. Todistajana käräjäoikeudessa kuultu metsäkeskuksen johtokunnan jäsen oli kertonut, että hän oli tullut tuolloin tietoiseksi metsäkeskuksen ja T-T Oy:n välisestä rahoituksesta. Johtokunnan mainitussa kokouksessa oli pyydetty tilinpäätöksestä ilmeneviä saamisia koskevia liitetietoja, jotka oli myöhemmin saatu.

A ja B, jotka olivat omistaneet Oy S Ab:n osakkeita, olivat tosin hyötyneet henkilökohtaisesti myydessään osakkeensa T-T Oy:lle. T-T Oy:n perustamisen ja sen toiminnan laajentamisen syistä esitetty selvitys huomioon ottaen ei kuitenkaan voitu pitää ilmeisenä, että yhtiön rahoitusaseman heikkeneminen ja siitä omistajalle johtuneet lisääntyneet velvoitteet olisi voitu välttää siinäkään tapauksessa, että B ja C olisivat toimineet työjärjestyksen osoittamissa puitteissa ja saattaneet T-T Oy:n rahoitusasemaa koskevat seikat metsäkeskuksen johtokunnan tietoon. T-T Oy:llä ei yhtiötä perustettaessa toteutetut omaisuusjärjestelyt huomioon ottaen ollut ollut käytössään vakuuksia, joita se olisi voinut luovuttaa metsäkeskukselle.

Edellä selostetut seikat huomioon ottaen metsäkeskus ei ollut selvittänyt, että syytteessä tarkoitetut rahoitusasiat olisi voitu hoitaa sen kannalta taloudellisesti edullisemmalla tavalla. Siten oli jäänyt näyttämättä, että metsäkeskuksen korvausvaatimusten perusteena olevien vahinkojen sekä A:n, B:n ja C:n syytteessä tarkoitetun menettelyn välillä olisi ollut metsäkeskuksen väittämä syy-yhteys. Tämän vuoksi hovioikeus hylännee vahingonkorvausvaatimukset kokonaisuudessaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.9.1999